Eilen piti koulussa opettaa koiralle se temppu, minkä pari oli opettanut omalle koiralle edellisenä päivänä. Minun parilla oli koiran selkään hyppy :O hiphei, minun selkähän kipuilee nyt muutenkin ja Jämy ei ole mikään kovin kevyt -vaikka hoikkapoika onkin.

Olin yllättynyt siitä miten rohkeasti Jämy tehtävän aloitti (näin jälkiviisaana, onhan se SYLIbelgi, ja nyt myös reppuselkäbelgi :D  ) ja kun päästiin tehtävässä etenemään uskalsin itsekkin hyppäyttää sitä omaan reppuselkään. No vielähän se ei sinne hyppää vaan kiipeää -mutta jospa tämän päivän jälkeen. Ruutua vahvistettiin myös, vaihdettiin ruudun paikkaa.

Aamulla kävin tekemässä jäljen meidän lähimetsään. Olin jo aikaisemmin katsellut sopivia kohtia mm. tienylitystä ajatellen. Nosti jäljen tosi hyvin, matkaa jäljen alkukohtaan tieltä oli n.40m Heti alussa tuli syvä oja ja kulma sen jälkeen, ja vähän matkan päästä toinen. Jälki jatkui suoraan vanhan katon läpi joka oli jo sammaloitunut, sitten kulma, ison hiekkakasan päälle, josta tienylitys loivasti vasemmalle. Jyrkkä rinne alas, rinteen alla kulma , siksakkia, kulma ja rinnettä kaarrellen ylös. Polun ylitys ja taas kulma , siksakkia ja esine. Esineen jälkeen siksakkia tienreunaan, tienylitys suoraan, kulma ja kiven päällä esine johon päätin jäljen. WP_000497-normal.jpg "Ei ollut edes aikomusta maistella tätä patjaa..."