Päivitysten vähäisyydestä hiljaiseloa ei ole ollut.

Viime viikonloppu oltiin Rovaniemen Palveluskoirakerhon järjestämällä hakuleirillä. Kouluttajana oli Arto Petjala jolta sai todella monipuolisia vinkkejä. Tykkäsin kyllä!

Jämyllä on ollut vähän pallo hukassa edelleen että miten siellä metsässä pitäisi käyttäytyä kun etsitään. On poukkoillut vähän sinnetänne nenämaassa. Saatiin neuvoksi tehdä puhtaalle pohjalle muutama hajukaistale jonka päässä/varrella maalimies olisi. Se toimi tosi hyvin sekä leirillä, että sen jälkeen otetuissa treeneissä. Ilmasua ei ole otettu ollenkaan, mutta haukutan Jämyä "kaikille vieraille" aina mahdollisuuksien mukaan, myös metsässä.

Jälkihommiin päästy vihdoin myös kun koulu vähän helpottanut ja pennut lentäneet pesästä. Tänään tehty jälki oli mutkitteleva, napoja ei ole enää joka askeleella ja jälkikapula on otettu mukaan. Jämy ilmaisee sen omaan iloiseen tyyliinsä. Huomenna ajattelin ottaa useamman lyhyen jäljen ja keskittyä nimenomaan siihen aloitukseen. Olen tosi tyytyväinen, ettei tuo koira ryntää enää, sillä alussa se oli todellinen ongelma ja kesti pitkään.

Tottitpuolella on otettu (ehkä ensimmäinen?) ihmisryhmä, eteenmenoja pitkältä matkalta, paikkamakuuta häiriössä (meinaa vaihtaa kyljelleen jossain välissä!, puututtava...). Hyppy onnistuu ilman apuja, seuraaminen on tiivistä kun pallo kainalossa ja matka sopivan lyhyt. Ruutua ja tunnaria tehty myös. Kaukot on jääny vähemmälle, joten otetaanpa siitä tavoite nyt.

Kavereita ollaan myös tapailtu, lähinnä John ja Rane, sekä uutena tuttavuutena Kaijja. Jämyä ahdistaa erityisesti mustat koirat, ja pennut joten siedätystä niihinkin hommattu.

ps. oltiinhan me äitienpäivänä myös EK-kurssilla. Taitavasti tuo käyttää nenäänsä, vielä kun saisi sen hoksaamaan mikä kannattaa. Myös esineruutua ollaan tehty useammankin kerran. Ihanaa aikaa tämä kevät, kun saa harrastaa ja suunnitella juttuja!